“Sell the cow, buy the sheep, but never be without the horse”

Nummia silmänkantamattomiin!

Lähellä Dublinia sijaitsevalla maaseutualueella Wicklow'ssa toimintaansa harjoittava Dara Stablesin tila kattaa maalaisromanttisen kymmenen hevosen tallin, useamman pihaton, laidunalueet, suuren ratsastuskentän ja mitä upeimmat maastoreitit. Tila sijaitsee kaukana väenpaljoudesta, mutta lähimpään kylään on muutamankymmenen minuutin ajomatka. Perustarpeet kattavan pienen kylän toisella puolella sijaitseva Storycroft Stables on vahvasti tallin arjessa mukana.


Idyllinen sään kuluttama harmaista hirsistä koostuva talli on vastikään remontoitu ja hyvin valaistussa sekä leväkäytäväisessä tallissa on helppo liikkua. Kymmen liukuovellista karsinaa ovat kaikki tilavia ja kalterein suojatut ikkunat tuovat ajoittain sisään luonnonvaloa. Karsinaelementit ovat tummaa puuta, niitä koristaa mustaksi maalatut kalterit ja ovien yksityiskohtaiset satula- suitsi- ja loimitelineet. Karsinoissa on ruoka- ja vesikaukaloiden lisäksi suolakivet ja laadukas hamppukuivike. Tallin päädyssä on rehuvarasto ja sen vieressä tilava satulahuone, jonka läpi pääsee sutjakasti kulkemaan kotoisaan pieneen "olohuoneeseen".

Olohuoneeksi kutsuttu hoitajien valtakunta on kotoisa, lämminhenkinen ja rustiikkinen pieni tila. Siellä on hoitajille kaappeja, mutterikahvinkeitin, liesi ja jonkin verran muita keittiötarvikkeita. Myös vanha kaunisääninen vinyylisoitin ja pari tummanruskeaa kulunutta nahkasohvaa ovat tärkeä osa huoneen ilmettä. Melko tummin kalustein ja tapetein koristettu huone on mukavan hämyinen ja siellä on hyvä lämmitellä ja viettää taukoja. Jyrkät kierreportaat tallin ovella vievät ullakolle, jossa säilytetään heinät ja kaikenmoinen turha tilpehööri. Ullakon lattiassa olevista rei'istä saa kätevästi pudotettua heinät alas talliin.

Hiukan erillään muusta on viiden hevosen uudempi talli, oritalliksikin kutsuttu. Siellä asuu tallin oriit, kuten nimestäkin voi jo päätellä. Pienessä tallissa ei ole satulahuonetta tai mitään muutakaan, vain karsinat. Itse karsinat tosin ovat luksusta, niistä nimittäin on jokaisesta pääsy karsinakohtaiseen jaloittelualueeseen. Terasseiksi kutsutut jaloittelualueet tallin kyljessä korvaavat hieman sitä, että oreille sopivia pihattoja ei tallin pihapiiristä löydy. Terassien pohja on hiekkaa ja kaikki terassit ovat salaojitettu, niiden aidat ovat jykevät ja pitävät kyllä oritkin sisällään.


Tallin parin auton mentävän parkkipaikan vieressä on suuri hyväpohjainen ratsastuskenttä. Kentän laidalla olevassa hiukan ränsistyneessä vajassa säilytetään kouluaitoja, este-elementtejä sekä valjakkokärryjä. Suurella kentällä mahtuu hyvin järjestämään kisoja ja valmennuksia. Maneesia tallilta ei löydy ollenkaan, joten säänkestävyys on hyvä ominaisuus tallilaisille.

Kaikista tärkein elementti Dara Stablesin pihapiiriä on kuitenkin näyttävät maastoreitit. Nummia, jyrkänteitä, vuoria, merta ja jokia – sitä ja paljon muuta on Irlannin henkeäsalpaavan kaunis luonto. Itse tilan omistuksessa on suuri ja monipuolinen alue, joka kattaa lyhyimmät vaellukset ja hevosten laidunalueet. Pidemmille vaelluksille on hyvät puitteet aidatun tontin ulkopuolellakin ja moni majatalo ottaakin ratsukkomme ilomielin vastaan yöpymistä tai taukoa vaativilla reissuilla.

Tallin pihassa seisoo vanha ja suuri tammipuu, jonka mukaan tallikin on nimetty. Darach/Dara on iiriä ja tarkoittaa tammea.

Sekalainen sakki

Vicki Maguire, Dara Stablesin uskollinen johtajahahmo kanaemomaisella olemuksella. Kolmikymppinen Vicki otti suuren riskin jo ostaessaan vanhan ränsistyneen tilan, tällä linjalla mennään edelleen. Vicki perusteleekin uhkarohkeita päätöksiään usein sanoin "ei voi tietää ellei yritä". Tallilta löytyy usein hevosenkaltaisia pelastettuja otuksia, kunnianhimoisia tempauksia ja ties mitä - spontaani ja hyväsydäminen Vicki ei jätä ketään kylmäksi. Iloinen, mustan ja kovin erikoisen huumorintajun omaava nainen on aina tekemässä jotakin, aina hän keksii kaikille tekemistä. Empaattinen ja kiltti Vicki tulee kaikkien kanssa toimeen ja on monelle tallilaiselle eräänlainen äitihahmo, niin hyvässä kuin pahassa. Ylipirteä tai epäaito hän ei kuitenkaan ole, vaan oikeastaan hyvin syvällistä tyyppiä, naista kiinnostaa kovasti astronomia ja -logia, tarot, energiat ja muu hölynpölyksi luettava sekä yliluonnollinen.

Lautasen kokoiset vihreät silmät ja pitkät tummat silmäripset ovat katseidenkääntäjät. Siroja kasvoja kehystää pörröiset, pitkät ja suorat hiukset, jotka ovat luonnostaan vaaleat mutta hennalla mustaksi värjätyt. Rakenteeltaan Vicki on hyvinkin siro, pitkäkoipinen nainen, jolta löytyy pituutta hädin tuskin reilu 160 senttimetriä. Vickin tavaramerkiksi iskostunut tumma silmämeikki korostaa entisestään suuria silmiä. Naisen pukeutumistyyli vaihtelee hiukan päivittäin, mutta avainsana on usein musta. Mustat pillifarkut taikka oikein liehuvat haaremihousut ovat yleisin näky Vickin jalassa, mutta mikään ei ole mahdotonta. Usein hänellä on päällään hiippahuppuinen fleece tai sitruunankeltainen sadetakki. Kylmillä keleillä Vicki käyttää yleensä viininpunaista keinonahkatakkia tai maastokuvioitua parkaa. Jaloissaan hänellä on säästä ja vuodenajasta riippumatta lähes aina mustat maiharit, jollaisia omistaakin useamman parin. Vickin snakebitesien ja kielikorun koristama naama saattaa säikäyttää viattomimmat vastaantulijat. Ratsastaessa Vicki käyttää mustia grippipaikkaisia ratsastushousuja sekä mustia nahkaisia ratsastuskenkiä. Vicki omistaa myös mustat ratsastussaappaat, mutta ne löytävät harvemmin tiensä naisen jalkoihin. Kuitenkin ratsastusvarusteitten sijasta Vicki käyttää usein ihan normivaatteitansa ja maihareita. Yleisesti ottaen musta kevytkypärä on aina päässä ratsailla, mutta älkää ihmetelkö, jos näette hänet ilmankin sitä. Jos ihan kauhean kylmäksi rupeaa, niin musta haalari saattaa päätyä Vickin päälle.

Alexis Moore, 170-senttinen naistennaurattaja lihaksineen päivineen. Hädin tuskin täysi-ikäinen Alexis toimii tallilla eräänlaisena jokapaikanhöylänä, hän tekee tallitöitä ja tarvittaessa liikuttaa hevosia. Hiukan hurjapäisenä hän rakastaa menoa ja meininkiä, jos sitä ei ole niin kyllä hän itse keksii. Alexis on hyvin puhelias ja jää turhan usein suustansa kiinni, hän myös hymyilee poikkeuksetta. Ehta punapää on hauskaa seuraa ja vitsikäs Alexis on kiintynyt pieniin silmänkääntötemppuihin. Vicki saa usein olla patistamassa miehenalkua töihin, mutta eihän pojanklopille voi mitenkään olla vihainen. Vaikka Alexis vaikuttaakin turhanpäiväiseltä ketkulta, joka on unohtanut ottaa aivonsa mukaan, hän on pohjimmiltaan herttainen ja ajattelevainen.

Nora O'Hara, keski-iän puolella huiteleva tummaverikkö. Kaunis nainen on erittäin positiivinen ja hymyileväinen, tosin hiukan vähäsanaisempi kuin Alexis ja Vicki. Tallilla paljon maastoja vetävä Nora auttaa tallin askareissa ja paperihommissa. Nora on rauhallinen ja kärsivällinen, hän ei pienestä hätkähdä. Naisella oli ennen Darassa oma kilpahevonen, mutta sen loukkaantuessa vakavasti Nora päätti lähettää hevosen vihreämmille laitumille. Nykyään Nora kisaa silloin tällöin tallin hevosilla ja valmentaa tallin vakioasiakkaita. Joustavana ja hyväntahtoisena Nora on hyvä työntekijä ja ihana ystävä.

Freya Moore, Alexisin 15-vuotias punapäinen pikkusisko pyörii tallilla päivittäin. Hevosten liikutuksessa ja tallitöissä auttava tyttö on veljensä tavoin reipas ja energinen, mutta ei yhtään niin huoleton. Oikeastaan Freya on melko vakava verrattuna veljeensä ja ikäänsä. Asiallinen nuori naisenalku on ansainnut paikkansa tallin henkilökunnassa esimerkillisellä käytöksellä, moitteettomalla työllä ja loistavilla hevosenkäsittelytaidoilla. Freya on harrastuksensa kanssa melko tosissaan ja onkin puhunut Vickin kanssa jo tulevaisuuden työharjoitteluista, Freya on Vickille kuin tytär. Tytöllä on lähes takapuoleen yltävät luonnonoranssit hiukset, eloisa ilme naamallaan ja hän on aina valmiina työhön kuin työhön.

Ulkoasu © Lumikatti VRL-12861 ║ Tekstit © Lumikatti, ellei toisin mainita ║ Kuvat © Vie hiiri kuvan päälle
VirtuaalitalliA sim-game stable ║ © Dara Stables 2017- 2021 ║ Viimeksi paikalla 02.09.2021